maanantai 29. kesäkuuta 2015

Palojoki 28.6


Hei! Nyt on ollut hieman hiljaisempaa blogin puolella. Mutta koulun loputtua olin viikon riparilla ja viiden päivän kuluttua suuntasin etelän lämpöön kahdeksi viikoksi :D joten eilen oli tämän kuun ensimmäiset kisat. Obelix on myös sairastanut, mutta voiton puolella ollaan onneksi jo!

Mulla ei kilpailuista sen enempää oo oikeestaan sanottavaa kun että oltiin ainoastaan Daisyn kanssa kisaamassa helppoa mutkaa ensimmäistä kertaa virallisissa. Molemmat kierrokset mentiin yhdellä virheellä! Oikein hieno suoritus ottaen huomioon ettei neiti ole kunnolla hypännyt kolmeen viikkoon. Virheetkin olivat sitä laatua että jos olisin korjannut, varmasti olisi ylittänyt nekin esteet. No jälkiviisaudet eivät auta asiaan. Nyt on ensimmäinen klassaus mutkaltakin!




Seuraavat kisat kisaillaankin Puottarissa keskiviikkona :) Sinne Daisyn kanssa mahdollisesti viimeistä kertaa helppoon suoraan.